Journalistiliitto ja poliisi kehittämään yhteistyötä itsenäisyyspäivän tapahtumien johdosta

Press

Suomen journalistiliitto kertoo tiedotteessaan, että se aikoo kokoontua pohtimaan yhdessä poliisin kanssa yhteistyön kehittämistä ja liiton ja poliisin välistä viestintää. Asia liittyy muun muassa Isän pikajunan esille ottamaan joidenkin journalistien työskentelemisen rajoittamiseen Helsingin Kaisaniemen puistossa itsenäisyyspäivänä. Puistossa järjestettiin uusnatsien Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen mielenosoitus ja paljon suurempi natseja vastustanut vastamielenosoitus.

Poliisi oli tiedottanut tiedotejakelulistallaan oleville toiveensa selkeästä erottumisesta esimerkiksi pressiliiveillä. Tieto ei kuitenkaan ollut tavoittanut kaikkia mielenosoituksia seuraamaan saapuneita toimittajia, koska se oli toimitettu vain jakelulistalla olleille. Tämän seurauksena joitakin toimittajia oltiin siirretty mielenosoittajien joukkoon. Tämä puolestaan johti toimittajien eriarvoiseen kohteluun, koska tiedotteen saaneiden ja liiveihin pukeutuneiden annettiin työskennellä muita vapaammin.

Lähde julkaistu

Lähdetyyppi