[Yle, Iltalehti] Syyttäjä valittaa Torniaisen tuomiosta hovioikeuteen

Pohjoismainen Vastarintaliike

Kihlakunnansyyttäjä Anja-Riitta Rinkinen aikoo valittaa Jesse Torniaisen kahden vuoden vankeustuomiosta hovioikeuteen. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aktiivi Torniainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä pahoinpitelystä ehdottomaan vankeuteen, mutta syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin.

Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että Helsingin Asema-aukiolla syyskuussa pahoinpidellyn miehen saamalla vammalla ja tämän kuolemalla ei ollut rikosoikeudellista syy-yhteyttä, vaan että kuolemaan saattoi vaikuttaa myös esimerkiksi uhrin oma menettely. Uhri oli käyttänyt muun muassa päihteitä toipumisaikana. Oikeuslääketieteellisen tutkimuksen mukaan päihteillä ei ollut osuutta kuolemaan. Tähän syyttäjä aikoo vedota hovioikeudessa.

Hovioikeudessa syyttäjä hakee nyt annetun tuomion koventamista. Syyttäjä on vaatinut Torniaiselle yhteensä 5,5-6 vuoden tuomiota.

Asiasta kertoivat muun muassa Yle ja Iltalehti.

Lähde julkaistu

Lähdetyyppi

Lähdemedia