Lähde julkaistu:
Europolin julkaisemien tietojen perusteella Halla-ahon oli rankasti virheellinen.
Lähde julkaistu:
Sipilä oli valmis kaatamaan hallituksen sote-alueiden määrän vuoksi.
Lähde julkaistu:
Perussuomalaisten Juha Mäenpäätä koskevat rikosilmoituspuheet johtivat häiriköintikampanjaan.
Lähde julkaistu:
Ilmajoen hallinto- ja talousjohtajan mukaan Mäenpää solvasi häntä "räkänokaksi".
Lähde julkaistu:
Blogissa julkaistiin esimerkiksi kuntavaaliehdokkaiden sosiaaliseen mediaan kirjoittamia rasistisia kommentteja.
Lähde julkaistu:
Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja esitti näkemyksensä Facebookissa.
Lähde julkaistu:
Myöhemmin lapsilisäleikkausesityksen ministerinä allekirjoittanut Mattila kertoi näkemyksestään Ylen vaalikoneessa.
Lähde julkaistu:
Välikysymyskeskustelussa puhunut kansanedustaja moitti Kataisen hallitusta lapsiperheiden kyykyttämisestä.
Lähde julkaistu:
Perussuomalaisten kohupoliitikon oikeudenkäyntiä seuraamaan saapunut Seppo Lehto teki Demokraatin mukaan useita natsitervehdyksiä ennen istunnon alkua.